Etusivu  |  Maatalous  |  Yritystieto  |  Toimipaikat  |  Rekrytointi  |  Briefly in English  |  Kort på svenska  |  Palaute  | Sivukartta
Agrimarket  
  Tulosta sivu

Eläinten ryhmittely

 
Hiehot tarvitsevat oman seoksen.
Ummessaoleville ja hiehoille tulee aina olla oma seos lihomisen ja väärän kivennäisruokinnan aiheuttamien ongelmien välttämiseksi. Mikäli suunnitteilla on TMR-seosruokinta, tulee karjakoon olla riittävän iso useamman päivittäisen seoksen rakentamiseen. TMR-seosruokinta onnistuu parhaiten, kun pieni-, keski- ja suurituottoiset saavat kukin oman seoksen. Tästä syystä karjakoon on oltava riittävän suuri.

Mikäli TMR-ruokintaa toteutetaan vain yhdellä seoksella, se tarkoittaa käytännössä pienituottoisten yliruokintaa ja runsastuottoisten aliruokintaa. Paitsi taloudellisessa mielessä niin myös terveysnäkökulmasta katsoen yhden seoksen ratkaisu on epäonnistunut sekä kallis ja vaarantaa koko karjan hyvinvoinnin pitkällä aikavälillä.

Kun TMR-seosruokintaa harjoitetaan lihanautakasvattamoissa, tulee ruokinnan aina perustua ikäryhmien mukaisesti optimoituihin seoksiin. Pienet kasvavat lihanaudat tarvitsevat huomattavasti väkevämmän seoksen kuin täysikasvuiset. Loppukasvatuksessa seoksen tulee olla mahdollisimman edullinen, sillä tuotettua lihakiloa kohden rehunkulutus on suuri.
 
Rekisteriseloste  |  WWW-sivujen käyttöehdot  |  Copyright © Agrimarket  |  S-kanava.fi  |  Yhteystiedot