Härkäpapu viljelykasvina

Härkäpapu (vicia faba, horse bean, field bean, fava bean, åkerböna,) on tärkeä ravintokasvi eripuolilla maailmaa. Kaikkein merkittävintä härkäpavun viljely- ja kulutusaluetta ovat Lähi-itä, Pohjois-Afrikka ja itäinen Välimeren Eurooppa. Siellä se on perusravintoa ja ruokatalouden pääasiallinen valkuaislähde. Näillä alueilla harrastetaan myös pitkiä paastonaikoja, jolloin eläinperäisiä tuotteita ei syödä. Silloin härkäpavun valkuainen pitää ihmiset kunnossa. Lisäksi härkäpapua viljellään ”soija-alueen” ulkopuolella rehukäyttöön, se on hyvälaatuinen valkuaislisä rehuseoksissa. Härkäpapua on syys- ja kevätlajikkeita. Suomessa on viljelty vain kevätlajikkeita.

Härkäpapua käytetään lisäksi vihanneksena ja sitä syödään tuoreena, eli se korjataan ennen tuleentumista, ja siitä valmistetaan herkullisia raaka-, puoliraaka, ja kypsytettyjä ruokia. Näitä voi maistella mm Espanjan Katalonian seuduilla. Kreikasta Persiaan ulottuvalla alueella on useita lihaa korvaavia ruokalajeja, joita voidaan valmistaa härkäpavusta mm. falafelit, lihapyöryköiden kaltainen ruoka. Härkäpavun maailmanmarkkinakaupassa ovat Englanti, Kanada ja Australia tärkeitä tuottajia. Esimerkiksi Egyptin käyttämästä härkäpavusta 95 % on muualla viljeltyä tuontitavaraa.

Suomessa härkäpapua viljellään tällä hetkellä hyvin vähän peltomittakaavassa. Pienten harrastepuutarhaviljelijöiden keskuudessa se on kuitenkin jossain määrin tunnettu kasvi. Harrasteviljelyssä viljellään useita erityyppisiä papuja. Niiden koko ja väri vaihtelevat suuresti. Kukat ovat valkoisesta punaisen kautta violettiin. Samoin valmiiden papujen väri saattaa olla punainen, kellahtava, ruskea ja jopa lähes mustiakin löytyy. Pellolla viljeltävät papukannat Suomessa ovat Karjalan Kannakselta polveutuvia maatiaispapukantoja. Esimerkiksi Parikkalan Tyrjän kylän kantoja on käytetty Jokioisten Borealin jalostuskannoissa. Lajikkeet, Mikko, Ukko ja Kontu ovat peräisin sodassa menetetyn Parikkalan Tyrjän kylän alkukannoista.

Kontu on yleisin laajemmassa viljelyssä oleva lajike. Se on valkokukkainen ja sen siemenet ovat korjuunaikana vaalean ruskeita, mutta tummenevat varastoitaessa. Lajikkeen tuhannen siemenen paino on noin 320 – 370 grammaa. Se kylvetään kylvökauden alkupäässä noin 4-6 cm syvyyteen. Sillä on pitkähkö itämisaika, mutta se on varsin ponteva itämisessään. Kylvötiheys on 70 – 80 kpl neliölle, mikä tarkoittaa noin 230 – 280 kg siemenmäärää hehtaarille. Kukinta-aika on normaalikesänä noin neljä viikkoa. Lannoitustarve on alhainen, sillä typensitojana se tuottaa lähes kaiken kasvukaudella tarvitsemansa typen ja jättää seuraavalle kasville maahan vielä noin 30–40 kg puhdasta typpeä hehtaarille. Härkäpapu on oivallinen kasvi usein niin yksipuoliseen peltoviljelykiertoon.

Kontu-lajike on antanut erittäin hyviä valkuaissatoja. Sen papusato on yleensä 3000 kg kahden puolen hehtaarilta ja sen valkuaismäärä on ollut virallisissa mittauksissa 30–35 % välillä. Suomessa viljellyn Kontu-lajikkeen valkuainen on osoittautunut laadultaan erinomaiseksi. Sen tanniinipitoisuus on ollut hyvin alhainen, eikä näin aiheuta käyttömäärän rajoituksia karjanrehuseoksissa.

Härkäpavun puinti leikkuupuimurilla sujuu hyvin. Sen pitää antaa rauhassa tuleentua pellossa. Pavun palot ovat puitaessa aivan mustia, ja suuri osa sen lehdistä on varissut maahan. Kontu-lajikkeen kasvuaika Suomessa on Maatalouskalenterin mukaan 111 päivää. Hyvin tuleentuneen härkäpavun kuivatustarve on vähäinen, mutta säilymisen varmistamiseksi se tulee kuivata 14 prosenttiin.

Härkäpavun laajemmalla viljelyllä voitaisiin korvata usein hyvin kaukana viljeltyä soijaa. Härkäpavun viljelyn lisääminen Suomessa olisi ekologisesti järkevää ja kansantaloudelle sen tuontia korvaava merkitys olisi huomattava. Samoin sen viljely toisi mainion lisän viljelykiertoon viljanviljelytiloille. Tämä vaatii kaikkien maatalouden vaikuttajatahojen hyväksyntää ja kiinnostusta, siis neuvonnan, teollisuuden ja päättäjien siunausta viljelyn laajentamisen puolesta.