Etusivu  |  Koneet  |  Yritystieto  |  Toimipaikat  |  Rekrytointi  |  Briefly in English  |  Kort på svenska  |  Palaute  | Sivukartta
Agrimarket  
  Tulosta sivu

Rautalampi P. Mäkelä

 

Teiden kunnossapitoa kesät talvet

Mäkelän Pasilla on JD-ohjaamossa urakkamiehen rattimutterista lähtien kaikki tarpeellinen. Tielanan ja alusterän hallinta vaatii kuljettajalta keskittymistä sen lisäksi, että aidossa savolaisessa tiemaisemassa mutkaa ja mäkeä riittää.
Auraus, polanteen poisto, penkkojen madallus ja lanaus ovat rautalampilaisen Pasi Mäkelän monipuolista työlistaa teiden kunnossapidon loputtomalla saralla. Pasi urakoi Rautalammin ja kesäisin myös Suonenjoen yksityisteillä sekä kunnan ylläpitämillä teillä. Myös yritysten piha-alueita kuuluu hoitokierrokseen, joten liikettä piisaa. Tieliikelaitoksen verkoston lanaus on kesäisin suurin tehtävä.

- Tienhoitoalalla on traktorille yhä enemmän työsarkaa, sillä tämän päivän traktori on yhä monipuolisempi ominaisuuksiltaan ja varustelultaan, jopa laajakäyttöisempi kuin auto. Alalle on myös yhä enemmän tulijoita, kilpailu kiristyy, ja jotkut tulevat kerrassaan liian halvalla, he eivät osaa laskea kulurakennettaan, kertoo Pasi alan näkymistä.

Mäkelä ei toki tyydy pelkkään tienhoitoon vaan hän viljelee hyvässä yhteistyössä naapurin kanssa noin sadan hehtaarin alaa. Omat pellot kasvavat hevosheinää ja viljaa 35 ha määrämitalla. Tähän liittyy luonnikkaasti paalausurakointi, jota Pasi louskuttaa parin tuhannen pyöröpaalin verran.

- Tämä kevät oli ihmeellinen. Pitkälle huhtikuuhun aurattiin lunta, ja sitten pääsiäisestä alkanut lämpöaalto humautti kevään niin vauhdilla, että toukotyöt oli lähes tehty toukokuun 10. päivään mennessä. Ja nyt kaivataan vettä niin teille kuin pelloille, Pasi jutteli helatorstaiviikolla.

Peltoenergian tuotanto etenee hänen mielestä polttoaineen hinnan nousun myötä, ja hän uskoo sieltä kehittyvän jatkossa traktoriurakoitsijalle työsarkaa. Tässä sopii mainita, että Mäkelä kuuluu Koneyrittäjien liiton alueyhdistyksen Pohjois-Savon koneyrittäjien hallitukseen.
 

Arctic Machinen kautta John Deereen

Kelirikkoaikana lana on tärkein ja riittävä työväline. Kuljettajan kapasiteetti ei tahdo riittää, jos lanan lisäksi alaterä on yhtaikaa tienpintaa puremassa. Alusterä ilman lanaa on parhaimmillaan pienillä ja kapeilla kyläteillä. Etenemisnopeus on keskimäärin 10 km/h. Lanattavia tiekilometrejä on noin 150, ja hyvin sujuvana päivänä ehtii lanata 60 – 80 juoksukilometriä.
Pasi Mäkelän tie ensimmäisen John Deeren hankintaan (2005) kulki mielenkiintoista polkua läheisen Arctic Machinen yhteistyön kautta. Suolahtelaisen traktorimerkin omistajana Pasi oli tiimissä mukana kun AM kehitteli vuosikausia lumentorjuntakalustoaan traktoriurakointiin sopivaksi. Loppujen lopuksi Agrimarket ja Arctic Machine löysivät onnekkaasti toisensa, ja Pasi innostui John Deerestä. Kolmen kotimaisen urakointitraktorin ketju katkesi, viimeisenä lähti 8450.

Mäkelän tuhat tuntia ajettu JD 6920 edustaa jo varsin tutuksi käynyttä John Deere –urakointitraktoria: Liikennetraktori 50 km/h AutoPowr, etuakseli ja ohjaamo jousitettu, automaatti-ilmastointi ja Quicke –kuormain. Talvella Pasi ajaa palakuviorenkailla ja kesäksi vaihdetaan alle perinteiset maatalousrenkaat.
 

Helppokäyttöinen traktori

Ammattimiehellä on kysyntää myös muualle. Jyväskylän Talvitiepäivillä Pasi oli juuri oikea mies esittelemässä paikalle tuotua työparia John Deere AutoPowr ja AM Teho.
Pasin vertailupohja traktoreista on vahva ja tuore, hänestä ei ole ehtinyt muokkaantua vielä ”yksisilmäistä” JD -miestä. – John Deere on helppokäyttöinen. Voimansiirto on hyvin miellyttävä työssä, useilla traktorimalleilla se ei ole sitä, sanoo hän heti alkuun.

- Ohjaamo on hiljainen ja kyyti tasaista. Polttoainetalous ja jarrut ovat selvästi kotimaista traktoria paremmat. Samoin hydrauliikan tuotto ja hallittavuus on ehdottomasti paremmat.

Entä onko mitään puutteiden puolella? – Ne ovat ehkä siellä pelkopuolella, sanoo Pasi arvoituksellisesti. Takuuajan jälkeen tulevat öljynvaihtohuollot Mäkelä tekee itse, ja vaativammat keikat hoitaa Antin Konehuolto Kuopiosta.

2005 vuosimallia olevan JD 6920 lisäksi Mäkelän traktorikantaan kuuluu muutama 90 –mallisarjan Fiatagri ja museoikäinen Fiat 100 vuodelta -64. Kaikki pyörät vetävät edelleen.
 
Rekisteriseloste  |  WWW-sivujen käyttöehdot  |  Copyright © Agrimarket  |  S-kanava.fi  |  Yhteystiedot