Etusivu  |  Koneet  |  Yritystieto  |  Toimipaikat  |  Rekrytointi  |  Briefly in English  |  Kort på svenska  |  Palaute  | Sivukartta
Agrimarket  
  Tulosta sivu

Oravainen: sikatalous ja juurikas

 

Sianlihaa, sokerijuurikasta ja puuta

Danilla on JD-kokemusta jo vuodesta 1982. Menossa on seitsemäs Jonnikka. Vaihteisto saa isännän vilpittömän kiitoksen, kuten kuvasta voi päätellä.
Vaasan pohjoispuolella 8-tien varrella sijaitseva pieni Oravainen pitää sisällään 150 maatilaa ja 50 turkistarhaa. Österbyn kylän maisema on kaunista ja kumpuilevaa, yleisilme on siisti ja rauhallinen. Kävimme jututtamassa Norrgårdin–sikatilan isäntäväkeä Dan ja Hilkka Norrgårdia.

Dan huolehtii tilan töistä ja Hilkka käy tilan ulkopuolella töissä kouluavustajana. Lapsia on neljä: 20 –vuotias poika, ja 17 – 11 – 9–vuotiaat tytöt.

Pihapiirissä ei voisi uskoa olevansa sikatilan talouskeskuksessa, kaikki on siistiä ja hajutonta. Tilalla on kasvatettu sikoja 1960–luvulta lähtien. Tällä hetkellä pekonia kasvattaa noin 2 000 lihasikaa, joiden viimeisen matkan osoite on Snellman Pietarsaaressa. Hajuttoman kauden katkaisee jokakeväinen lietteen levitys, jota kertyy vuodessa noin 5 000 kuutiota. Norrgård ei hanki urakointipalveluita, eikä myöskään urakoi itse tilan ulkopuolella.

Sadan hehtaarin peltoalalla kasvaa pääasiassa rehuohraa sioille tuotettuna perinteisellä menetelmällä. Sokerijuurikasta kasvaa 20 hehtaaria Säkylän tehtaan raaka-aineeksi. Metsä on Norrgårdilla myös oleellinen tekijä. Noin 250 hehtaarin alalla Dan pyrkii tekemään risusavottaa ja ensimmäistä harvennusta mahdollisimman paljon itse sikalatöiden välillä.

– Mukava käydä metsätöissä, se on hyvää vaihtelua sikalatyölle, sanoo isäntä.
 

John Deerejä vuodesta 1982

Kuvanoton aikaan sokerijuurikkaan nostokausi oli juuri päättynyt. Tältä tilalta juurikas lastataan rekkaan R. Laaksosen edustaman Toftlund –puhdistuskuormaimen kautta.
Norrgårdin ensimmäinen John Deere (3140) hankittiin jo vuonna 1982. Nyt menossa on seitsemäs JD, ja 2004 lähtien Jussi Peura on ollut tilan ainoa traktorimerkki. Työkoneissakin Dan luottaa vahvasti Agrimarketin edustuksiin: Sampo Rosenlew 2055 puimuri, muovisiipiset 4-teräiset Kverneland -kääntöaurat, Juko -kylvölannoitin ja Juko -juurikkaannostokone.

Tällä hetkellä JD:tä on talossa kolme kappaletta: 6410 /-98 AutoQuad / 5 000 h, 6910 /-01 AQ etujousituksella ja 50 km/h / 2 200 h ja 6420 /-04 AQ ilmastoinnilla + JD etukuormain / 600 h. Isäntä itse suorittaa öljynvaihdot, suuremmat huollot operoi Konehuolto M. Kippo

– Täytyy John Deerestä kait tykätä kun niitä on niin monta, sanoo Dan hymyssä suin. Ovat olleet erittäin luotettavia, remontteja ei ole ollut. Vaihteistot ovat erinomaisia. Nostolaitehydrauliikka toimii erittäin hyvin.

Talvella lähtee vaihtoo John Deere 6910, ja sen tilalle tulee AutoPowr-vaihteistolla varustettu Mannheimin lippulaiva JD 6920 S Plus.
Rekisteriseloste  |  WWW-sivujen käyttöehdot  |  Copyright © Agrimarket  |  S-kanava.fi  |  Yhteystiedot