|
|
|||
|
Tarpeellista
Joroinen: K. ja J. AnttonenLuomutuotanto ja AutoPowr kovassa kurssissa
Koko karja viihtyy kylmäpihatossa, jossa kuivikkeena käytetään pääsääntöisin olkea, jota turve täydentää milloin oljen saanti on rajallista. A-Tuottajat vastaa vasikoiden hankinnasta. Tilan metsäala on noin 60 hehtaaria, jota isäntä hoitaa omatoimisesti tehden hissukseen normaalia hankintakauppaa. Puu kulkee tienvarteen omalla 8 tonnisella, 8-pyöräisellä Noramaster –ajokoneella. Jaakko on ehtinyt tehdä tällä jonkin verran myös urakointia paikalliselle metsänhoitoyhdistykselle ja yksityisille hankintamyyjille. Urakoinnista lisäansiotaMetsäkoneajon lisäksi Jaakko Anttonen ahkeroi kalustollaan muissakin koneurakoinnin tehtävissä. Kesällä säilörehun pyöröpaalaus Agronic Combilla on tärkein toimiala. Kaudessa paketoidaan Combilla 6 000 – 7 000 paalia. Toisella paalaimella paketoidaan enimmäkseen kuivaheinää ja olkea. Jaakon yhteistyö- ja urakointikimpassa on ollut viiden vuoden ajan lähiseudun viljelijäkollega käärimellään.Kuivalannan levitys on tullut kuvioon tästä kesästä lähtien. Kesän huippusesongin ulkopuolella Jaakko tekee keikkaa myös omalla tela-alustaisella kaivinkoneella, joten kyseessä on täysiverinen maanviljelijä-urakoitsija Anttonen Joroisilta. Kirsi –vaimo käy tilan ulkopuolella töissä. AutoPowr on ykkönenLuotettavuus on Anttosen mukaan se kriteeri, jolla hänen traktorimerkkinsä on John Deere. Nimenomaan paalainhomma edellyttää ketterää ja tehokasta traktoria, siksi hänen kolme JD:tään ovat neloskoneita (6420). Hänen JD-aikakautensa alkoi 1997 6200 mallilla, joka vaihtui tänä vuonna 6420:een. 6410 vuodelta –99 on ehtinyt myös vaihtua 6420:een. Kaikissa kolmessa on monen toimen maatilalle sopiva Quicke –etukuormain vakiovarusteena. Välillä Anttosella ehti olla kaksi vuotta yhtenä traktorina myös kotimainen HiTech.Jäähdytysilmastointi on luonnollisesti jokaisessa, kuten myös etujousitus. Kahdessa tuoreimmassa 6420:ssa on 50 km/h portaaton AutoPowr ja ohjaamojousitus. Ikään kuin vertailun vuoksi yksi JD on AutoQuad II vaihteistolla. - 6420 teho-painosuhde ja ketteryys sopivat hyvin näihin nurmihommiin, siksi en haikaile kuutoskoneen perään. AutoPowr on paalaushommissa ihan ykkönen ja etukuormainkäytössä se tekee ajamisen myös erittäin helpoksi. Yleensä AutoPowr aistii kuormituksen tosi helposti. Ei AutoQuadkaan AP:n rinnalla huono ole. Etujousitus on siirtoajossa ehdoton, kuvailee Jaakko Jonnikoidensa käyttöominaisuuksia. Perushuollot Anttonen tekee koneisiinsa itse. Takuun alaiset ja isommat työt suorittaa JR-Konehuolto Kuopiosta, jonka nuorekasta palveluintoa hän arvostaa. Perusosat ja –tarvikkeet Jaakko hankkii Varkauden Agrimarketista ja isommat asiat Kuopion Toivalasta. – Kokonaisuutena Agrimarket on ihan hyvä. Silti ainahan on jotain kehittämistä sielläkin, sanoo Anttonen juttutuokion päätteeksi.
|