Etusivu  |  Koneet  |  Yritystieto  |  Toimipaikat  |  Rekrytointi  |  Briefly in English  |  Kort på svenska  |  Palaute  | Sivukartta
Agrimarket  
  Tulosta sivu

Huittinen: vihannesviljelyä

 

Vihannesviljelijä 50-luvulta asti

Norrin tila sijaitsee aivan Kantatie 41 varrella, ja kun matkaa Saarioisen tehtaalle on vain kilometrin verran, niin JD AutoPowrilla ehtii heittää päivässä monta keikkaa.
Olli Norri tietää mitä on vihannesten viljely. Hän on ollut siinä touhussa mukana pojankoltiaisesta eli 50-luvun lopulta lähtien. Traktorilla kuljetettavan sadon toimitusosoite on ollut aina sama, kilometrin päässä sijaitseva Huittisten Saarioinen. Sortimenttiin on kuulunut kurpitsa, porkkana ja punajuuri, mikä on nykyisin Norrin tilan ainoa vihanneslaji. Vuosittain ala vaihtelee 8 – 15 hehtaarin haarukassa.

Tilan viljelyala on noin 60 ha, ja muut hehtaarit tuottavat laadukasta rehuviljaa lähitienoon karjatiloille; vehnää broilerikasvattamoille ja ohraa sikatiloille. Esimerkiksi kelpaavaa tilojen välistä yhteistyötä.

Olli keskittyy pystyviljan puintiin, joten typpimäärät on lakoviljakokemusten myötä laskettu kivennäismailla 50 – 75 kg luokkaan ja eloperäisillä lohkoilla alle 50 kilon. Viljelymenetelmä on pääosin Kverneland Vario -kyntöön ja Väderstad Rapid –kylvöön perustuvaa.
 

Traktoreita joka lähtöön

Punajuuren- ja viljanviljelijä Olli Norri ei säästele sanojaan kehuessaan AutoPowria ja Jonnikan yleistä ajomukavuutta.
Jussi Peura tuli taloon jo vuonna 1984, ja tuo silloinen nuorikko, 4-veto JD 2140 varustettuna etukuormaimella on edelleen tilalla töissä noin 6 000 tuntia kokeneempana. Seuraava John Deere -hankinta oli 6410. Nyt toisena John Deerenä Norrilla on viime syksynä hankittu 6420 AutoPowr, jonka myötä vaihtoon meni 6420 S AutoQuad. Kolmaskin JD Norrilla on: L 120, 2-sylinterinen ajoleikkuri. Tilan kolme muuta vanhempaa traktoria ovat Fendt 304 ja Ford 7610, jonka on valjastettu maatilakaivurin eteen sekä MF 3080.
 

Yliveto AutoPowr

Olli ihastui AutoPowrin ominaisuuksiin heti ensimmäisenä syksynä.

– Muut vaihteistot pitäisi kieltää, sanoo hän leikkisästi. Niin yliveto muihin verrattuna on tuo automaattinen vaihteisto, teet mitä työtä tahansa. Maantiellä AutoPowr on äärettömän hyvä, ja Michelinin XeoBib vakiopainerenkaat (520/60-28 ja 650/60-38) täydentävät suoritusta. Erikoiskasviviljelyssä etenemisnopeuden säätö on helppoa esimerkiksi jyrsin- ja korjuukonekäytössä.

Norri kehottaa automaattivaihteistoa harkitsevia koeajamaan AutoPowr ihan käytännön olosuhteissa pelkän myymäläpihan sijasta ja kysymään kokemuksia niiltä, joilla sellainen jo on käytössään. Portaattomat vaihteistot ovat traktoreissa yleistä tulevaisuutta.
 

Hyvä ergonomia

- Ohjaamo on JD:ssä hyvä ja yleensä ajomukavuus. Tässä uudessa JD:ssä hydrauliikan sähköventtiilit ovat hyvät, virtauksia saa säädettyä helposti, esimerkiksi kääntöauroissa.

Ollin 6420:ssä on varusteena ilmastointi ja ohjaamojousitus, josta ei vielä ole ehtinyt kertyä oikein painavasanaisia kokemuksia. Hän uskoo kuitenkin, että selän rasitukset vähenevät, ja töyssyt ylittyvät huomaamattomammin.

Olli Norri tekee tilan työt itse, joten aikaa ei liikene 80 hehtaarin metsätöille, pienimuotoista polttopuiden keruuta lukuun ottamatta.
Rekisteriseloste  |  WWW-sivujen käyttöehdot  |  Copyright © Agrimarket  |  S-kanava.fi  |  Yhteystiedot